keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Taukoa lukemisesta.

Ajattelin pyhittää tästä päivästä pienen hetken kirjoittamiselle. Vaikka olenhan mä viettänyt koko aamun koneen ääressä kirjoittamassa vastausta koulutehtävään. Mulla on ollut nyt pari vapaapäivää ja oon koittanu käyttää ne erittäin hyödyllisesti. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että energiaa ei olis yhtään kuitenkaan. Johtuisko sitten pääsykokeisiin lukemisesta ja tehtävän teosta, ne jotenkin vie puhtia. Onneksi Lenni vie mua aina pienin väliajoin ulos saamaan aurinkoa tai ainakin raikasta ilmaa.

Mä olen viimeisen vuoden tehnyt kasvatustieteen perusopintoja, nyt ne on sitten loppusuoralla tai vielä kaksi tehtävää tekemättä. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että niiden suorittaminen voi jopa olla mahdollista ja pikkuhiljaa alkaa tulla voittajaolo. Sen vuoksi mä ajattelin nyt kertoa, mistä tämän vuoden saavutuksista olen erityisen ylpeä.

1. Kasvatustieteen perusopinnot (loppusuoralla ja varmasti tulevat valmiiksi)
2. Opiskelemaan lähtö, vaikka varsinainen opiskelupaikka ei vielä auennut
3. Tarttuminen VAKAVA-aineistoon
4. Urheileminen, oon tosissani käynyt lenkillä ja esimerkiksi zumbassa kevään ja sama meno jatkuu.
5. Kesätyöpaikka
6. Muuttaminen
7. Uusi rakkaus, Lenni-koira (vanhakin on vielä olemassa ;))
8. Uudet kaverit, mitä oisin tehnyt tämän vuoden ellen olis tavannut niitä ihania tyttöjä? (oikeistoa)

Meinasin myös koota tähän listan asioista, joista en ole niin ylpeä (kuten rahankäyttö), mutta mitä noita muistelemaan ja tuskin niitä niin paljon olisi, kaikenhan voi kääntää joko positiiviseksi tai negatiiviseksi. Esimerkiksi ilman rahankäyttöä mä en olisi voinut käydä zumbassa, hankkia koiraa, muuttaa tai opiskella ja silloin mulla ei olisi noin paljon asioita joista olen ylpeä.

Toivottavasti Islannin tulivuoret ei päätä purkautua jatkuvalla syötöllä, tällä tytöllä on nimittäin aika kamala matkakuume. Poikakaverin kanssa olisi tarkoitus lähteä syksyllä jonnekin lämpimään, tällä hetkellä kohteeksi ollaan ajateltu Turkkia, kun sinne kohtuullisen halpoja matkoja. Ehkä sitten vanhempana pääsee jonnekin hienompiinkin paikkoihin. Syksyyn on vielä pitkä. Onneksi haaveet kantaa kauas, ainakin tänään.