Kirjottamisesta on jo aikaa, vuoden verran. Mitä kaikkea vuoden aikana onkaan ehtiny tapahtua. No ainakin lukeminen tuotti viimevuonna tulosta. Musta tulee opettaja ja oon iloinen siitä. Kova työ palkittiin syksyllä. Vuoden aikana tuli tehtyä kaikenlaista hauskaa ja vähemmän hauskaa. Päälimmäisinä muistoina Turkin matka poikakaverin kanssa, OKL:n kastajaiset ja SOOLin talvipäivät! Mahtavaa. :) Asuinpaikka vaihtui jälleen. Uudella paikkakunnalla asuminen tuntuu paljon yksinäisemmältä kuin Pohjanmaalla. Vaikka täytyy myöntää, että opiskelun myötä tuli uusia mahtavia kavereita. Kai se on niin, että samanhenkiset ihmiset hakeutuu samalle alalle, tai ainakin opettajaopiskelijoista voisin sanoa niin.
Uusia projekteja ja "harrastuksia" on vuoden aikana tullut aloitettua huimasti. Täällä Hämeenlinnassa on mahtava käydä zumbassa. Zumbaa sinänsä onkin jo kauemmin tullut harrastettua, mutta täällä se on jotenkin aivan omassa luokassaan. Ohjaajat on mahtavia. Viimeksi lähemmäs sata zumbaajaa huutaa "hei" ja nyrkkeilee tahdissa. Pakko hehkuttaa vähän! :) Urheiltua on tullu muutenkin paljon, pääosin Lenni-koiran ansiosta. Maalla se oli niin helppo päästää pihaan vipeltämään vapaana. Onhan se tietenkin hyvä Lennin totutella lenkkeilyynkin. Se on harvinainen koira siinä suhteessa, että lenkkeily ei maistu, autot pelottaa. Kovasti yritetään sitä saada nauttimaan siitä. Kai se on vaan ajan kysymys.
Oon alottanu myös leikekirjan kokoamisen, lähinnä sisustushaaveista, kuvista ja sellaisista. Haaveilu on ilmasta. Koulu on innoittanu mua vaikka mihin. Esimerkiksi pianon soiton oon alottanu uudelleen. Vaikka nuorempana on tullut soitettua useampi vuosi, tuntuu, että oon oppinu hirveesti uutta. Tänään saan vieraaksi kolme aika ihanaa tyttöä, OKL-kavereita, mun pikkuseen yksiöön. Aiotaan tehdä jotain hyvää salaattia ja kattoa leffaa. Kuvia kaikesta, Turkista Lennistä ja muusta tulee myöhemmin, kunhan saan kuvat koneelle. Nyt tyttöjä odottelemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti