Mä olen ihan poikki, puhki ja lopussa. Kadun jälleeen kerran sitä, että aloitin kesätyöt kaupassa. Töissä sinänsä on ihan mukavaa ja työkaveritkin on kivoja. Murheita aiheuttaa ainoastaan työvuorot ja niistä johtuva vapaa-ajan puute. Mun täytyy kyllä nostaa hattua niille, jotka jaksaa painaa päivästä toiseen töitä kaupassa, vaihtelevilla työvuoroilla.. Mulla on tällä hetkellä n. kolme iltavuoroa viikossa ja huonosti viikonloppuvapaita. Tuollaiset vuorot ei tunnu sopivan mulle ja siksi oonkin ihan kyllästynyt koko hommaan. Jotenkin tästä kesästä on kuitenkin selvittävä, ja siksi oonkin päättänyt olla ajattelematta koko asiaa sen suuremmin, vaikka multa meneekin ehkä kesän parhaimmat viikonloput ohitse.
Tänään mulla kuitenkin on vapaapäivä. Päivä alkoi melko vauhdikkaasti ja sellaista se on ollut tähän asti. Herättiin melko aikasin, sillä mulla on nykyään aina aamusin ajatuksena se, että päivää menee hukkaan, jos nukkuu liian myöhään. Mun mielestä kello yhdeksän pitäisi viimeistään olla ylhäällä tai ainakin harkita jo nousemista. Sitten pääsin herätyslenkille Lennin kanssa. Mulla on tapana käydä aamuisin Lennin kanssa vain sellainen pieni lenkki ja päivällä sitten joko minä tai poikaystäväni käy pidemmällä lenkillä.
Lenkin jälkeen söin aamupuuron ja suuntasin salille. Siellä mun oli tarkoitus mennä kahvakuulatunnille, mutta sehän oli täynnä, enkä ollut tehnyt varausta. Tein sitten perus treenin salilla. Salikäynnin kunniaksi sain tänään tehdä mansikkakakun, ihan vaan valmiiseen torttupohjaan. Siellä se nyt jääkaapissa odottaa syöjiä. Päällä on mansikkakermavaahtoa ja paljon tuoreita mansikoita.
Lennin lenkittäminen sujuu jo ihan rutiinilla, vaikka joskus väsyksissä lähteminen on vaikeaa. Tänäänkin käytiin lenkillä jälleen läheisessä puistossa. Siellä se sai temmeltää hetken vapaanakin. Se taisi olla iloinen.
Onneksi nyt ei tarvitse miettiä ruuanlaittoa, sillä sovittiin, että haetaan jotain valmista. Samalla reissulla pitäisi hoitaa kaupassa käynti ja lennille "luvattu" koirapuistossa käynti. Tänään otetaan vapaapäivästä kaikki irti!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti